Syksyn satoa

Uusia haasteita kartoittamassa Kustavin pelloilla

Syksy tuli ja se on monessa suhteessa hienoa aikaa. Kelit alkaa viilenemään ja vaikka välillä vähän satelee, kuulaat syyspäivät jaksavat pitää mielen yllä. Viimeisestä kirjoittelutuokiosta on aikaa. Toisaalta eipä tässä ole mitään kirjoittamisen arvoista tapahtunutkaa. Yksi mukava juoksukilpailu, vähän kiipeilyä,  sammaleen harjaamista, uusia projekteja, liian vaikeita muuveja, juoksemista, kunnonkohottamista ja valmistautumista syksyn koitoksiin.

Viikonloppu tulikin nyt päivän aikaisemmin kun piti, työvuoroista johtuen, ja suuntasinmme minne muuallekkaan kuin Kustavin maaperälle. Etupenkillä istui Olli sekä Tampereen lupaus halkeamakiipeilylle, Emma. Mä jouduin tyytymään Morriksen ja Naksun seuraan takapenkillä. 

Sateinen saari toivotti matkalaiset tervetulleksi ja ensimmäiseksi asetuimme Talouskaupalle kahvittelemaan. Pari munkkia naamaan, ensinnäkin ihan vaan boostaamaan sitä jatkuvaa energiavajetta joka urheilevan nuorukaisen riutuneessa kehossa vallitsee, ja toiseksi, onhan ne munkit vaan aivan sairaan hyviä. Sokerihumalaisin mielin jatkoimme matkaa läpi sateisen maiseman. 

Tutustuimme uuteen kallioon ja Kustavin savipajaan, joka oli siirtynyt talviaukioloon. Mielenkiintoisin juttu sielä oli, ja sekin vaan Naksun ja Morriksen mielestä, pari herkullisen näköistä kania jotka herätti pienten koirien aivojen syövereistä verenhimoisen saalistajan vietin. Sitä tärinää riittikin sitten iltaan asti.

Sateen jatkuessa me päätettiin Ollin kanssa lähteä skouttailemaan kallioita juoksujalkaa. Toinen Tampereen halkeamakunigattarista, Liisa saapui paikalle ja tytöt lähti Riskeläisvuoreen kokeilemaan miten kovaa täytyy puristaa jotta vettä valuvan Seireenin pystyy kiipeämään tihkusateessa.  Me päätettiin Ollin kanssa lähteä lenkille.

Kustavissakin on hyvä juosta. Suunta vaan kartasta ja jalkaa toisen eteen. Juoksimme Hopiavuoresta, Isoniitun kautta Riskeläisvuoreen ja sieltä takasin. Oli muuten mukava juoksureissu. Avokalliota ja harvaa metsikköä, muutamia metsäautoteitä ja jokunen isomman ojan ylitys. Kunnon metsäjuoksu ja matkaa tuli mittariin kolmisentoista kilometriä.

Eilen, lauantaina, lähdettiin kiipeemään kunhan heräiltiin, eli melko myöhään. Mökillä jotenkin uni maistuu aamulla erityisesti. Tamperelaiset olivat menneet menojaan jo useita tunteja aiemmin tekemään kovemman luokan urotekoja. 

Lopulta päädyimme pitkästä aikaa Kuulivuorelle ja kyllähän siitä sitten kehkeytyi oikein mukava kiipeilypäivä. Pari itselle uutta reittiäkin tuli kiivettyä sekä Olli pamautti ensinousun uuteen "boulderiin" ja mä toistin. Boulderi-sanan päällä on heittomerkit siksi koska vieressä menee yhtä korkea köysireitti johon on isketty pultit ja yläankkuri. Todellisuudessa molemmat on ihan oikeesti boulderkorkusia niinkuin oheisesta videosta näkee. Ollin reitissä on muuten Vakka-Suomen siistein poketti! Nimeä ja Greidiä ei ole vielä vahvistettu. Tällaisten urotekojen jälkeen maistui taas tuplapullakahvit talouskaupalla.

Syksy jatkuu ja vielä olisi parit juoksukilpailut ennen talven treeniputkea. Juokseminen on addiktoivaa ja niin kuin olen joskus aiemminkin sanonut se on aivan järjettömän hyvää treeniä vaikkapa kiipeilyäkin silmällä pitäen. Kaikki siis vaan juoksemaan! Kiipeilypuolellakin on syksylle vielä muutamia prokkiksia hampaankolossa. Nyt vaan sitä viileempää keliä kehiin ni pääsee lähettämään.